CEGO kiertotalous

CEGO KIERTOTALOUS

CEGO (Circular Economy Goes East and West) -kiertotaloushankkeen tavoitteena on edistää Uudenmaan elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä kestävällä tavalla nopeuttamalla kiertotalouden liiketoimintapotentiaalien toteutumista hankkeen toiminta-alueella. Kiertotalous pyrkii lähtökohtaisesti ekologisesti kestävämpään tuotantoon ja materiaalien arvoa säilyttävään kiertoon, mikä tuo samalla taloudellista hyötyä yrityksille. Hankkeen alueelliset toteutukset tukevat myös paikallisen elinkeinorakenteen kehittymistä ja tätä kautta alueellista elinvoimaisuutta ja hyvinvointia.

Novago rakentaa kokonaiskuvaa muovituotteiden valmistus-, jakelu- ja kierrätysjärjestelmästä arvoketjujen ja arvoympyrän näkökulmasta. Novagon osahankkeessa kehittäminen painottuu muovituotteiden digiekosysteemiin.

Osahankkeessa konseptoidaan ja pilotoidaan digitaalisen suunnittelun ja tuotannon (3D-tulostus ja hybridivalmistus) ekosysteemi, jonka keskiössä on muovin ”kiertotalousstudio”. Use casena käytetään lohjalaisen muovituotevalmistajan, tämän kumppaneiden sekä Uudenmaan oppilaitosten ympärille rakentuvaa nopean tuotekehityksen ja -lanseerauksen verkostoa. Ekosysteemistä tuotetaan skaalautuva malli muihin alueisiin ja tuoteryhmiin. Osana digiekosysteemin toteutusta konseptoidaan laajennettu yhteistyöalusta, missä kiertotalousstudion ja muovin kiertotalouden keskeiset toimijat Uudellamaalla yhteiskehittävät muovin kiertotalouteen huippuinnovaatioita (teknologia, järjestelmät, toimintamallit). Samalla tunnistetaan innovaatioiden vientipotentiaalia.

Novagon osatoteutuksessa tarkastellaan alueellisten kierrätysinnovaatioiden ja ekosysteemimallien skaalautuvuutta laajemmin Uudellemaalle. Tämän tukemiseksi etsitään ratkaisuja muovijätteen tehokkaampaan logistiikkaan sekä selvitetään uusien teknologioiden mahdollisuuksia muovin kierrätyksen tehostamiseksi.

Hankkeen toteuttajina toimivat Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy Keuke, Posintra Oy (Itä-Uusimaa), Novago Yrityskehitys Oy (Länsi-Uusimaa) ja koordinaattorina Laurea-ammattikorkeakoulu. Kukin kehitysyhtiö kehittää fokusalueensa mukaista kiertotalouden osa-aluetta. Keuke edistää korjausrakentamisen, Posintra maa ainesten ja Novago muovituotteiden kiertotaloutta. Laurea integroi kaiken yhtenäiseksi kokonaisuudeksi sekä levittää syntyneitä hyviä käytäntöjä.

Hankkeen päärahoittaja on Euroopan aluekehitysrahasto EAKR. Hankkeen toteutusaika on 1.6.2021-31.8.2023.

Markku Nordström

Markku Nordström

Yritysneuvonta, kiertotalous CEGO (Circular economy goes east and west)

+358 44 493 1950

markku.nordstrom[at]novago.fi

Lohja