Siirry pääsisältöön

Hyvän joulun toivotuksen lisäksi haluamme lämpimästi kiittää teitä panoksestanne, alueemme yrittäjät!

Kuntiemme hyvinvointi lepää hartioillanne, mutta tehtävänne ei ole ollut helppo: ympäröivä yhteiskunta muuttuu kiihtyvällä tahdilla, on pitänyt mukautua erilaisiin sääntöihin, lupamenettelyihin, direktiiveihin, lakeihin ja asetuksiin. Myös digitaalinen kehitys on tuonut mukanaan paljon hyvää, mutta myös uudenlaisia haasteita.

Olette joutuneet ponnistelemaan monenlaisten uhkien parissa! Olette ihailtavasti sinnitelleet; panoksenne ei kohdistu yksinomaan yritykseenne, vaan koko yhteiskuntaan. Ilman teitä olisi kovin moni työttömänä ja ilman palveluita.

Olemme seuranneet läheltä, mitä kulunut vuosi on alueemme yrittäjille merkinnyt. Tavanomaisten neuvonnan ja yritysrahoitusten lisäksi olemme auttaneet yhdeksän erilaisen koronatuen haussa, koulutus- ja verkostoitumistilaisuuksia järjestettiin noin 70 ja noin 250 uutta asiakasta sai tukea oman yritystoimintansa aloittamiseen. Haluamme jatkossakin tukea teitä erilaisissa tilanteissa: haetaan yhdessä uutta kustannustukea, vaihdetaan ajatuksia maksuttomissa tilaisuuksissamme, ja pohditaan, miten kannattavuutta parannetaan.

Kiitos luottamuksestanne! Uskotaan yhdessä tulevaisuuteen!

Jaa

Lue myös