
12.10.2023
Infoa Hangon alueen lietekuljetusalan yrityksille!
Lue lisää
Valtaisan ennakkosuosion saavuttanut GAME of IDEAS yritysideakilpailu järjestetään ensimmäistä kertaa Raaseporin linnassa 24.9.2019, klo 17 – 21. Kilpailussa 3 enkelisijoittajaa etsivät Länsi-Uudenmaan parhaimpia liikeideoita. Yleisölle on vielä muutamia vapaita paikkoja jäljellä – tule mukaan todistamaan jotain mahtavaa!
Kilpailuun saapui lukuisa määrä uusia, valovoimaisia ideoita, joista mukaan valittiin 10 lupaavinta ideaa. Illan aikana tullaan näkemään huikeita esityksiä innovatiivisista tuote- ja palveluideoista, joilla on potentiaalia tarjota ratkaisuja nykypäivän ja tulevaisuuden haasteisiin. Ideat vaihtelevat meren syvyyksistä taivaan korkeuksiin.
Paikalla ovat myös suomalaisen FiBAN -verkoston bisnesenkelit valmiina tukemaan lupaavimpien ideoiden toteutusta. Enkelit palkitsevat illan voittajat kilpailun eri kategorioissa: houkuttelevin investointi, lupaavin idea ja vahvin tiimi.
Ali Omar on intohimoinen yrittäjä, lääkäri, MBA, enkelisijoittaja ja teknologian harrastaja. Ali on syntynyt Suomessa ja kasvanut Pohjois-Suomessa, Kainuussa. Hän on tunnettu nopeasta puheestaan, intensiivisestä business coachingistaan ja legendaarisista tarinoistaan LinkedInissä. Hänen intohimonsa on auttaa yrittäjiä menestymään ja kasvamaan. Ali on sijoittaja OGOshipissä, Jolie Naturassa ja Clanedissa.
Teemu Varpanen on ohjelmistoteollisuuden asiantuntija, jolla on 25 vuoden kokemus sekä pienistä että suurista yrityksistä. Hän on keskittynyt sijoittamaan lähinnä alkuvaiheen B2B SaaS -yrityksiin, joissa on ideaa, intohimoa ja hyvä tiimihenki. Tällä hetkellä Teemulla on salkussaan noin kymmenkunta start up -sijoitusta. Hän rakentaa aktiivisesti siltoja ihmisten, ryhmien ja ekosysteemien välille.
Olli Malmivaara on tällä hetkellä yksityinen sijoittaja, hallituksen jäsen ja freelance-taiteilija. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus pk-yrityksille suunnatuista ERP-ohjelmistoista ja yli 25 vuoden kokemus yrittäjyydestä. Olli on sijoittanut yhdeksään start up -yritykseen, lähinnä ohjelmistoteollisuuteen ja terveydenhoitoon. Hän toimii myös nuorten johtajien mentorina.