LUOTSI

Maksuton Luotsi -palvelu luotsaa yrityksiä koronakriisistä elpymiseen

Yritykset tarvitsevat nyt jos koskaan tukea osaamiseen, asiakasymmärryksen kehittämiseen ja ketterään reagointikykyyn. Luotsi-palvelussa etsimme yhdessä yrittäjän kanssa yritykselle taloudellista kasvua uudistamalla yrityksen liiketoimintaa kilpailukyvyn edistämiseksi. Kohderyhmänä luovien alojen, hyvinvointi- ja liikunta-alojen sekä muiden palvelualojen mikro- ja pienyritykset painottuen naisvaltaisiin toimijoihin.

Hankkeen toteutusaika on 1.8.2021-31.8.2023.

Toteutetaan kaksi, noin vuoden mittaista hankejaksoa ja yhteen jaksoon odotetaan koko alueelta yhteensä 30 yritystä mukaan. Jaksojen aikana toteutetaan samansisältöiset muutoskyvykkyyden edistämisen työpaketit. Työpaketit koostuu yritysten ja muutostarpeiden kartoituksesta, verkostoitumisesta, muutoskyvykkyys valmennuskokonaisuudesta sekä alueellisista pilottitoimenpiteistä. Lisäksi kukin kehitysyhtiö toteuttaa omalle asiakasryhmälleen räätälöityjä valmennuksia ja alueellisia pilotteja yritysten tarpeiden mukaan.

Luotsi hankkeen päätoteuttaja on Posintra, osatoteuttajia ovat Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy Keuke ja Novago Yrityskehitys Oy. Hanke on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston rahoituksella.

 

Yrittäjä, tule vahvistamaan muutoskyvykkyyttäsi!

Tietoa Luotsista:
https://www.posintra.fi
https://www.novago.fi
https://www.keuke.fi

Annika Metsämäki

Annika Metsämäki

Yritysneuvonta, Luotsi

+358 44 046 4481

annika.metsamaki[at]novago.fi

Raasepori

Taina Jukola

Taina Jukola

Yritysneuvonta. Luotsi

+358 44 758 5691

taina.jukola[at]novago.fi

Lohja