
12.10.2023
Infoa Hangon alueen lietekuljetusalan yrityksille!
Lue lisää
Liikeideakilpailu Game of Ideas järjestetään jo toista kertaa. Osallistua voi kuka tahansa, jolla on hyvä idea. ”Leijonan luola”-tyyppisessä kisassa bisnesenkelit erottelevat jyvät akanoista. Rohkeus, bisnesvaisto ja palava into palkitaan.
Raaseporin 1370-luvulla rakennetun linnan kiviset rauniot seisovat yhä jykevästi paikallaan Snappertunassa. Keskiajalla Länsi-Uudenmaan hallintokeskuksena toiminutta linnaa hoitaa nykyään Metsähallitus, joka myös vastaa sen toiminnasta.
9. syyskuuta linna valaistaan sisäpuolelta värikkäin valoin. Puheensorina täyttää viileyttä hohkaavien kiviseinien ympäröivän, tunnelmallisen tilan. Tarjolla on maittavaa murkinaa ja maukasta palanpainiketta.
Tapahtuman keskiössä on kolme keskiaikahenkistä tuolia. Niillä istuu kolme FiBANin bisnesenkeliä arvioimassa ja haastamassa kilpailijat, jotka vuoron perään esittelevät bisnesenkeleille ja yleisölle upeimmat ja innovatiivisimmat ideansa.
Kyseessä on Game of IDEAS, jossa paras liikeidea voittaa.
Osallistuminen tuo myös yritykselle näkyvyyttä
Game of IDEAS järjestetään tänä vuonna toista kertaa. Loppukilpailun juontaja Reidar Wasenius muistaa edellisvuodelta erityisesti sen ainutlaatuisen miljöön, jollainen harvassa paikassa on mahdollista. Raaseporin linnassa keskiaikahenkinen ideakilpailu on mahdollista toteuttaa.
”Game of IDEAS 2019 oli upeasti toteutettu tapahtuma. Huikeissa puitteissa tarjotut herkulliset tarjoilut sekä juhlavalaistus loivat inspiroivan tunnelman. Olen todella iloinen, että saan syyskuussa 2020 taas olla osa tätä ainutlaatuista yrittäjyystapahtumaa.”
Waseniuksen mukaan Uudeltamaalta löytyy paljon hyviä ideoita, joista saa kehitettyä uutta liiketoimintaa.
”Paitsi että Game of IDEAS palkitsee parhaat, niin entistä useampi saa tänä vuonna arvokasta näkyvyyttä ja mahdollisuuden rahoitukseen osaavilta bisnesenkeleiltä. Tähän kilpailuun kannattaa jokaisen ilmoittautua mukaan”, hän sanoo.
Kilpailuun voi ottaa osaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Mikäli luova idea kutkuttaa mieltä ja sen esittely bisnesenkeleille houkuttaa, kilpailuun voi osallistua myös muualta päin Suomea.
Hullutkin ideat kelpaavat, jos markkinarako löytyy
Kilpailussa parhaat ideat valitaan neljästä kategoriasta, joita ovat houkuttelevin investointi (isot ja pienet yritykset), vahvin tiimi sekä lupaavin liikeidea, ja kilpailijoilla on mahdollisuus hakea bisnesenkeleiltä ideoilleen rahoitusta. Kilpailun järjestävä Novago toivoo, että yritykset rohkaistuisivat tuomaan kaikkein luovimmat ja innovatiivisimmatkin ideansa esiin.
”Toivomme, että kilpailijat miettivät asioita boksin ulkopuolelta”, kuvailee Novagon toimitusjohtaja Tom Gammals.
”Lisäksi tulee muistaa, että vaikka hyvä idea on tietysti tärkeä, sen esittäjä on tärkeämpi. Parhaat mahdollisuudet idealla on menestyä silloin, kun sitä on esittämässä energinen tyyppi, jolla on asiaansa kohtaan palava into.”
Kilpailuun toivotaan myös epätavallisia, hullunkin tuntuisia ideoita; tarvitaan vain perustelu esimerkiksi numeroiden ja tutkimusten avulla, että idea on kannattava ja markkinarakoa sille löytyy.
Näin osallistut Game of IDEAS -kilpailuun
Kilpailu on kaksivaiheinen: ensimmäisessä vaiheessa kaikki hakijat esittävät bisnesideansa verkon välityksellä Novagon tuomaristolle ja loppukilpailun juontajalle Reidar Waseniukselle. Näistä 8 lupaavinta valitaan Raaseporin linnassa 9.9.2020 pidettävään loppukilpailuun.
Kullakin loppukilpailuun valitulla finalistilla on 12 minuuttia aikaa vakuuttaa tuomaristona toimivat bisnesenkelit ideastaan; 4 minuutin esityksen jälkeen seuraa 8 minuutin keskustelu, missä tuomaristo esittää tarkentavia kysymyksiä.
Ideakilpailu on julkinen: se striimataan livenä verkossa ja tallennetaan. Tämä on loistava tilaisuus saada lisänäkyvyyttä yrityksellesi ja tuotteillesi.
Tarjoamme tarvittaessa sparrausta yritysneuvojan kanssa ideasi ja esityksesi kehittämiseen ennen kilpailua. Jos olet yksinyrittäjä, voimme samalla miettiä, löytäisimmekö sinulle yrityskumppanin – yhteistyössä on voimaa!
Kaksi viikkoa hakuaikaa jäljellä!!
Täytä hakulomake osoitteessa: https://novago.fi/goi2/
Kilpailuun liittyvissä tiedusteluissa vastaamme osoitteessa: gameofideas@novago.fi
Hakuaika päättyy 10.8.
www.novago.fi/goi2
https://business.facebook.com/events/604405060282030/
www.novago.tapahtumakalenterit.fi
Facebook: @novagoyrityskehitys
Twitter: @Novago_LU