Siirry pääsisältöön

Raudanlujia liikeideoita Billnäsin Ruukissa!

Novagon järjestämän GAME of IDEAS III yritysideakilpailun finaali pidettiin 21.9. upeassa 1600-luvun Billnäsin Ruukkimiljöössä!

Alkukarsintojen jälkeen loppukilpailuun valikoitui kahdeksan todella mielenkiintoista yritysideaa. Positiivista jännitystä tapahtumaan toi pitkästä aikaa paikalle kutsuttu liveyleisö. Tapahtuma myös striimattiin kotikatsojille ja tallenteen voi käydä katsomassa www.novago.fi/goi3 osoitteesta.

Kun kilpailijat pääsivät esiintymislavalle, heitä odotti kovan luokan tuomaristo, joka koostui FIBAN:in enkelisijoittajista. Tuomareina toimivat FIBAN:in puheenjohtaja Reima Linnanvirta ja jäsenet Annukka Mickelsson ja Olli Malmivaara. Juontajana toimi Reidar Wasenius.

Alkukarsinnoista läpi päässeet finalistit edustivat hyvinkin erityyppisiä ideoita ja aloja. Taso oli korkea, eikä tuomaristolla ollut helppo tehtävä löytää kolmeen kilpailukategoriaan voittajat. Neljäs kategoria, eli Yleisön suosikki valittiin katsojien verkkoäänestyksen perusteella.

Voittajia omissa kategorioissaan olivat:

MOST ATTRACTIVE INVESTMENT – HOUKUTTELEVIN INVESTOINTI – Cardiomtec Oy, Mikko Kaski.
Tuomariston mielestä Cardiomtec:n on ratkaisemassa todella tärkeää ongelmaa ja he näkevät tässä valtavan markkinapotentiaalin – käytännössä koko maailma. Taustalta löytyy osaavia tekijöitä, jotka pystyvät rakentamaan sellaisen tuotteen, jolla on menestymisen mahdollisuudet. Tuomaristo myös uskoo, että kunhan vielä vahvistetaan yritystä ja tiimiä markkinaosaamisella, niin maailma on avoin.

STRONGEST TEAM – VAHVIN TIIMI – Suomiesports Oy, Kari Oksanen.
Suomiesports Oy rakentaa Suomeen kasvupohjan tulevaisuuden suomalaisille Esports ammattilaisille yhteistyössä suomalaisten organisaatioiden ja ammattilaisten kanssa. Tuomariston mielestä erinomainen yritys tarvitsee erinomaisen tiimin. Voittajaksi valitun yrityksen tiimissä oli tuomarien mielestä leveyttä ja erittäin syvää toimialan tuntemusta.

MOST PROMISING IDEA – LUPAAVIN IDEA – Scancave, Timo Markkula.
Scancave suunnittelee, valmistaa ja toimittaa teräsbetonirunkoon perustuvia modulaarisia ja varioitavia maan päälle ja -alle sijoitettavia pienrakennuksia niin yksityisasiakkaille kuin majoitusyrityksille. Tuomarien mielestä lupaavin idea on se, jolla on jo testattua kysyntää, joka on jo päässyt paperista pidemmälle ja on kohdannut asiakkaita sekä synnyttänyt jo jonkinlaista imua markkinoille.

AUDIENCE FAVORITE – YLEISÖN SUOSIKKI – ONNI education, Olli Kamunen.
ONNI Education on Suomalainen start-up yritys, jonka tähtäin on tuoda onnellisuutta ja hyvinvointia koko maailman lapsille, hyödyntää maailman parasta varhaiskasvatusta sekä Suomen mainetta maailman onnellisimpana maana, ja on näin myös loistava vientituote.

Kuvassa: Scancave, ONNI education, Cardiomtec Oy, Suomiesports Oy

Novago Yrityskehitys Oy:n tavoitteena on kestävän liiketoiminnan ja kilpailukyvyn edistäminen Länsi-Uudellamaalla. Game of Ideas on osoittautunut hyväksi tavaksi tuoda piristystä pimeneviin syysiltoihin ja neljättä kierrosta on luvassa!

Novago Yrityskehitys Oy on Hangon, Inkoon, Lohjan, Raaseporin ja Siuntion omistama yrityskehitysyhtiö, joka palvelee yrittäjyyttä suunnittelevia henkilöitä ja toiminnassa olevia yrityksiä niiden koko elinkaaren ajan.

Lisätiedot: Tom Gammals, Novago Yrityskehitys Oy, 050 911 1866

Jaa

Lue myös

Palvelualueemme on muuttunut 1.1.2024 - palvelemme alueella Hanko, Inkoo, Raasepori - lisätiedot