
05.09.2023
Yrittäjätarina: Suositelisitko yrittäjyyttä muille?
Lue lisää
Uuden kustannustuen käyttöönotto etenee ja lakiesitykset pyritään saamaan voimaan joulukuussa. Tavoitteena on, että kustannustuen haku Valtiokonttorista avautuisi joulukuun 2020 lopussa.
Kustannustukeen ehdotetaan nyt muutoksia, joiden ansiosta se vastaisi paremmin eniten kärsineiden yritysten tarpeeseen. Tuen perusperiaatteet säilyvät kuitenkin ennallaan.
Kaikki yritykset voivat hakea
Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronapandemian vuoksi, ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä liiketoiminnan joustamattomista palkka- ja muista kuluista.
Kustannustukea voi hakea, vaikka yritys olisi jo saanut muita suoria koronapandemian seurauksia lieventämään tarkoitettuja tukia.
Kustannustuen ehtona olisi edelleen, että yrityksen liikevaihto on laskenut merkittävästi.
Liikevaihdon laskua tarkastellaan sekä toimialatasolla että yrityskohtaisesti.
Toimialakohtaisella tarkastelulla tuki pystytään kohdentamaan eniten koronapandemiasta kärsineisiin yrityksiin.
Tukihakemuksia käsitellään yrityskohtaisesti, ja tässä vaiheessa edellytetään, että yrityksen liikevaihto on laskenut vähintään 30 prosenttia.
Lisäksi yritysten tulee täyttää muut laissa säädetyt tuen myöntämisen edellytykset.
Tukikauden pituus pitenee viiteen kuukauteen, liikevaihdon minimiraja poistuu.
Tukikauden pituudeksi ehdotetaan viittä kuukautta ajanjaksolla 1.6.2020–31.10.2020. Aiemmin tukijakson pituus oli kaksi kuukautta. Liikevaihdon laskua verrataan tukikautta vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2019. 1.5.2019 tai sen jälkeen perustetuille yrityksille vertailujakso on 1.1.–28.2.2020. Tukeen oikeuttavan liikevaihdon minimiraja (20 000 euroa 4 kuukauden vertailukaudella) poistetaan, ja näin tuki kohdistuisi paremmin pieniin yrityksiin. Pienin maksettava tuki olisi edelleen 2000 euroa.
Eduskuntakäsittelyssä hallituksen esitykseen voi vielä tulla muutoksia. Novagon yritysneuvojat neuvovat tuen haussa.
Lisätietoa: Työ- ja elinkeinoministeriö