Siirry pääsisältöön

Uusia yrityksiä perustetaan jo vilkkaammin kuin ennen koronaa – ”Äärimmäisen hyvä uutinen tässä ajassa”

Uusia yrityksiä syntyi Uusyrityskeskusten kautta tammi-kesäkuun aikana kolmannes enemmän kuin vuonna 2020 ja pari prosenttia enemmän kuin ennen koronaa, vuonna 2019, vastaavalla ajanjaksolla. Yrittäjyysinto on kasvanut tasaisesti eri puolilla Suomea. Juuri julkaistu Uusyrittäjyyskatsaus käy läpi, ketkä yrityksiä perustivat, millaisia syntyneet yritykset ovat ja mitä ilmiöitä uusyrittäjyydessä oli havaittavissa vuoden alkupuoliskolla.

Uusyrityskeskusten tarjoaman maksuttoman yritysneuvonnan avulla perustettiin tammi-kesäkuun aikana yhteensä 3 420 uutta yritystä. Tämä on 34 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 vertailujaksolla ja kaksi prosenttia enemmän kuin ennen koronaa, vuoden 2019 vertailujaksolla.

Kaksi kolmannesta (67 %) yritysneuvonnassa käyneistä 5 117 asiakkaasta perusti yrityksen. Yleensä noin puolet neuvontaan tulevista asiakkaista päätyy yrittäjiksi.
– Yrittäjyys houkuttelee nyt enemmän kuin ennen. Ja koska aiempaa suurempi osuus neuvontaan tulleista asiakkaista on perustanut yrityksen, niin yrittäjyysinto on myös konkretisoitunut yrittäjyydeksi. Se on äärimmäisen hyvä uutinen tässä ajassa, jossa korona vieläkin kurittaa yrityksiä ja maamme taloutta, iloitsee Suomen Uusyrityskeskukset ry:n hallituksen puheenjohtaja Anssi Kujala.

Yritysneuvonnan kysyntä on kasvanut poikkeusoloissa
Patentti- ja rekisterihallituksen tilastojen mukaan uusia yrityksiä rekisteröitiin tammi-kesäkuun aikana 24 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Uusyrityskeskuksissa kasvu oli kymmenen prosenttia suurempaa, mikä osoittaa, että yhä useampi hakee nyt apua yritystoiminnan suunnitteluun. Uusia asiakkaita oli yritysneuvonnassa tänä vuonna 23 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Kiinnostus yritysneuvontaa kohtaan näkyy myös valtakunnallisesti järjestettävien etäinfojen osallistujamäärissä. Kesän alussa käynnistyneissä Uusyrityskeskusten yhteisissä yrittäjyysinfoissa on parin kuukauden aikana ollut lähes 500 osallistujaa.
– Asiakaskunnassamme on havaittavissa paitsi intoa myös varautumista. Nyt jo perustamisvaiheessa varaudutaan selviämään poikkeusoloissa ja näin ollen puolueettoman yritysneuvojan näkemykset ja neuvot nähdään aiempaa tärkeämpinä. Tämäkin on pelkästään positiivinen ilmiö, sillä huolellinen pohjatyö tekee uusista yrityksistä kestävämpiä ja kannattavampia, toteaa Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama.

Vaikuttavuustutkimusten mukaan 80 prosenttia Uusyrityskeskusten neuvonnan avulla perustetuista yrityksistä on toiminnassa vielä viiden vuoden kuluttua, kun vastaava osuus kaikista Suomessa perustetuista yrityksistä on vain 50 prosenttia.

Lisätietoja:

Suomen Uusyrityskeskukset ry, toimitusjohtaja Susanna Kallama susanna.kallama@uusyrityskeskus.fi, puh. 040 587 2445

Novago Yrityskehitys Oy, toimitusjohtaja Tom Gammals, tom.gammals@novago.fi, puh. 050 911 1866

Jaa

Lue myös

Palvelualueemme on muuttunut 1.1.2024 - palvelemme alueella Hanko, Inkoo, Raasepori - lisätiedot