
30.05.2023
Uudellamaalla useita todennetusti vastuullisia matkailualan yrityksiä
Lue lisää
Uusyrityskeskusten kautta perustettiin vuoden 2021 aikana lähes yhtä paljon yrityksiä kuin ennen koronaa vuonna 2019.
Koronan käynnistämä työelämän murros näkyi Uusyrityskeskusten asiakaskunnassa rohkeutena toteuttaa pitkään hautuneita yrittäjyyshaaveita sekä haluna päättää itse työntekemisen tavoista.
Uusyrityskeskusten maksutonta ja henkilökohtaista yritysneuvontaa hyödynsi viime vuonna 13 015 uutta asiakasta, mikä on 11 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Epävarmat ajat ovat perinteisesti tuoneet lisää asiakkaita yritysneuvontaan. Viime vuonna yrittäjyyteen houkutti myös se, että etätyösuositusten aikana oli totuttu tekemään työtä omatoimisemmin omassa ympäristössä.
– Yritysneuvojamme havaitsivat, että etätyösuosituksen jälkeen palkkatyössä olleet eivät välttämättä olleetkaan innostuneita palaamaan työpaikalle. Kun oli totuttu tekemään työtä itsenäisemmin kotoa tai vaikka mökiltä käsin, niin yrittäjän vapaus alkoi kiinnostaa uudella tavalla. Etätyöt houkuttelivat yrittäjyyteen, kertoo Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Susanna Kallama.
Hyvät neuvot nyt aiempaa suuremmassa arvossa
Viime vuoden aikana perustettiin Uusyrityskeskusten kautta yhteensä 6 908 yritystä. Uudet yritykset perustettiin poikkeusolojen keskelle, mikä pakotti alkavia yrittäjiä tekemään huolellisen pohjatyön.
Patentti- ja rekisterihallituksen tilastot kertovat, että kaiken kaikkiaan Suomessa perustettiin viime vuonna 6 prosenttia enemmän yrityksiä kuin edellisvuonna. Uusyrityskeskusten kautta uusia yrityksiä perustettiin jopa 16 prosenttia edellisvuotta enemmän. Yritysneuvonnan avulla perustettujen yritysten määrässä kasvu oli siis huomattavasti suurempaa.
Novagon Uusyritysneuvonnassa kävi vuoden 2021 aikana 288 uutta asiakasta. Vuoden aikana perustettiin uusyritysneuvonnan avulla 185 yritystä. Koko Novagon toiminta-alueella uusia yrityksiä perustettiin yhteensä 668 kappaletta, joista lähes 30 % hyödynsi uusyritysneuvonnan palveluita. Uusyritysneuvonnan asiakasmäärät kasvoivat noin 3 % vuoden takaiseen verrattuna. Yrityksiä perustettiin vuonna 2021 saman verran uusyritysneuvonnan kautta, kuin edellisenä vuonna.
Asiakkaat ovat myös olleet tyytyväisiä Uusyrityskeskuksesta saamaansa neuvontaan. Asiakastyytyväisyys on asteikolla 1–5 mitattuna valtakunnallisesti 4,7 ja Novagon alueella 4,4. Uusyrityskeskuksissa toivotaan, että tieto hyvästä, maksuttomasta neuvonnasta tavoittaisi jokaisen alkavan yrittäjän, sillä neuvonta hyödyttää kaikkia, olipa kyseessä poikkeusolot tai ei.
– Monet pandemia-aikana syntyneet uudet yritykset ovat mahdollisesti tavallista kestävämpiä, koska niiden kannattavuus ja toimintatavat on täytynyt selvittää ja suunnitella erityisen tarkasti. Uusyrityskeskusten tarjoaman henkilökohtaisen neuvonnan arvo on tullut tässä ajassa esiin aivan uudella tavalla. Toivottavasti yritysneuvonnan arvostus jatkuu ja sen resursseja vahvistetaan, sillä neuvonnan avulla luodaan yrityksille tutkitusti tavallista pidempiä elinkaaria, Kallama toteaa.
Lisätietoa:
Novago Yrityskehitys Oy
toimitusjohtaja Tom Gammals
tom.gammals@novago.fi
p. 050 911 1866
Suomen Uusyrityskeskukset ry
toimitusjohtaja Susanna Kallama
susanna.kallama@uusyrityskeskus.fi
p. 040 587 2445