Siirry pääsisältöön

Yksinyrittäjien 2000 euron koronatuen haku avautuu Länsi-Uudellamaalla

Hallitus on kehysriihessään 8.4.2020 linjannut, että yksinyrittäjien tukemiseen myönnettäväksi kuntien kautta kohdennetaan 250 milj. euroa. Asetusta sovelletaan valtion talousarvion mukaisen valtionavustuksen myöntämiseen yksinyrittäjille koronaepidemian aiheuttaman tilapäisesti heikentyneen taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi.

Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää yksinyrittäjille korona-avustusta kuntien kautta. Länsi-Uudenmaan alueella kunnat (Hanko, Inkoo, Lohja, Raasepori ja Siuntio) ovat sopineet yhteisestä toimintatavasta tukien suhteen.

Avustusta haetaan siten, että kuntien omistama Novago Yrityskehitys Oy vastaanottaa hakemukset sähköisesti nettisivujensa kautta (www.novago.fi). Tämän jälkeen kunnat tekevät päätökset avustusten myöntämisestä tai hylkäämisestä ja maksavat tuet myönteisen päätöksen saaneille yrittäjille.

Yksinyrittäjäavustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yrityksen merkittävästi heikentynyt taloudellinen tilanne ja alentunut liikevaihto johtuvat koronaepidemiasta. Epidemian on arvoitu alkaneen vaikuttaa yksinyrittäjien taloudellista tilannetta heikentävästi Suomessa 16.3.2020 lähtien, jolloin todettiin poikkeusolo ja otettiin käyttöön valmiuslaki.

Hakemus ja lisätietoa hakemuksen täyttämisestä ja tuen myöntämisen kriteereistä löytyy Novagon verkkosivuilta https://sydspetsensforetagstjanster.fi/yksinyrittajanavustus. Hakemuksen täyttämiseen vaaditaan vahvaa tunnistautumista ja haku avataan torstaina 16.4.2020 klo 12:00.

Avustusta haetaan yrityksen YTJ-rekisterin mukaisesta kotikunnasta. Tuen suuruus on 2000 euroa ja se on kertakorvaus. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen. Yksinyrittäjällä tarkoitetaan tässä päätoimista yrittäjää yritysmuodosta (toiminimi, ky, ay, oy tai osk) riippumatta. Myös ns. “kevytyrittäjät” ja freelancerit voivat hakea tukea. Tuen saaminen edellyttää, ettei yrittäjällä ole palkattua työvoimaa hakemushetkellä.

Yrittäjän pitää osoittaa, että hänen taloudellinen tilanteensa on heikentynyt koronaviruksen takia. Yrityksellä ei ole saanut olla taloudellisia vaikeuksia ennen koronakriisiä. Yksinyrittäjällä arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan toimintaan, mikäli yritystoiminta on ollut kannattavaa vuoden 2019 tilinpäätökseen tai ennakkoveroilmoitukseen perustuen. Mikäli yksinyrittäjällä on verovelkaa, hänellä tulee olla Verohallinnon hyväksymä suunnitelma verovelan maksamiseksi. Hakijan tulee myös huolehtia, ettei eri päätöksillä myönnettyjen de minimis –tukien määrä ylitä sallittua maksimimäärää.

Kunta tekee avustusta koskevan sopimuksen valtionavustuslain 7 §:n 3 kohdan mukaisesti avustuksen vastaanottavan yksinyrittäjän kanssa. Sopimukseen sisältyy avustuksen myöntämisen, käytön ja käytön valvonnan ehdot. Sopimus on tarpeellinen, jotta avustusta saaneet yksinyrittäjät ovat tietoisia rahoituksen luonteesta valtionavustuksena. TEM voi tarkastaa avustuksen saaneen yksinyrittäjän taloutta ja toimintaa avustuksen käyttöön liittyvin osin. Kunnan ja hakijan välille syntyy hakemuksen myönteisellä ratkaisulla yksityisoikeudellinen sopimussuhde. Sopimus syntyy kunnan hyväksyessä hakijan hakemuksen ja hakijan saadessa hyväksymisestä tiedon.

Avustusta voidaan maksaa 16.3.2020–31.8.2020 välillä aiheutuneisiin kustannuksiin. Tuki on määräaikainen ja sitä voi hakea 30.9.2020 saakka.

Kaikissa tukeen liittyvissä kysymyksissä voi olla yhteydessä Novago Yrityskehitykseen yritysnveuvojiin tai asiakaspalveluun 019 369 1865.
Kaikkien Novagolaisten henkilökohtaiset yhteystiedot löytyvät osoitteesta https://sydspetsensforetagstjanster.fi/yhteystiedot/

Kuntien yhteyshenkilöt koskien yksinyrittäjien tukea ovat:

 

TEM:in kriteeristö tuen saantia varten

Saadakseen tukea yksinyrittäjän tulee täyttää tiettyjä kriteerejä. Näitä TEM:in asettamia kriteerejä ovat:
• Yksinyrittäjällä tarkoitetaan tässä päätoimista yrittäjää yritysmuodosta (toiminimi, ky, ay, oy tai osk) riippumatta. Myös ns. “kevytyrittäjät” ja freelancerit voivat hakea tukea. Tuen saaminen edellyttää, ettei yrittäjällä ole palkattua työvoimaa hakemushetkellä.

• Päätoimisella yksinyrittäjällä tarkoitetaan yrittäjää, jolla on yrittäjän eläkevakuutus (YEL-vakuutus-numero) tai joka voi esittää vähintään vuosittaisen 20 000 euron yrittäjätulon tai laskutuksen. Mikäli yritys on aloittanut alle 6 kk sitten, yrittäjän tulee osoittaa, että ilman koronaa tulot olisivat olleet vähintään 20 000 euroa.

• Liitteeksi tarvitaan tilinpäätös 2019/viimeisin tilinpäätös TAI Veroilmoitus 2019/viimeisin veroilmoitus. Lisäksi tarvitaan jäljennökset kirjanpidosta ja/tai tiliotteista sen todentamiseksi miten myynti ja kustannukset ovat kehittyneet 2020. “Kevytyrittäjät” ja freelancerit todistavat toiminnan kannattavuuden ja koronan aiheuttaman tulomenetyksen parhailla mahdollisilla tositteilla.

• Yritystoiminnan taloudellisen tilanteen ja liikevaihdon heikentyminen 16.3.2020 jälkeen on todennettava jäljennöksillä kirjanpidosta ja/tai tiliotteista (kulut ja myyntituotot). Merkittävänä heikentymisenä voidaan pitää sitä, että myyntituotot ovat laskeneet 30 % tai enemmän.

• Yksinyrittäjällä arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan toimintaan, mikäli yritystoiminta on ollut kannattavaa vuoden 2019 tilinpäätökseen tai ennakkoveroilmoitukseen perustuen. Mikäli yksinyrittäjällä on verovelkaa, hänellä tulee olla Verohallinnon hyväksymä suunnitelma verovelan maksamiseksi. Kannattavan toiminnan arvioinnissa voidaan ottaa huomioon yksinyrittäjän selvitys poikkeuksellisesta tilanteesta vuonna 2019.

• Avustusta voidaan myöntää 16.3.2020 – 31.8.2020 välillä yksinyrittäjän toiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin yksinyrittäjän toiminnan vakauttamiseksi. Yksinyrittäjät voivat hakea avustusta 30.9.2020 saakka.

• Tukea voi hakea rinnakkain yrittäjille tulossa olevan laajennetun työttömyystuen kanssa.

• Hakijan tulee huolehtia, ettei eri päätöksillä myönnettyjen de minimis –tukien määrä ylitä sallittua maksimimäärää. De minimis -tuki tarkoittaa julkista yritystukea, jonka määrän Euroopan Unioni on tulkinnut niin vähäiseksi, ettei se vääristä kilpailua tai vaikuta EU-jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Yritykselle voidaan myöntää enintään 200 000 euroa de minimis -tukea kolmen peräkkäisen verovuoden kuluessa. Maantiekuljetusten alalla toimivalle yritykselle de minimis -tukea voi olla enintään 100 000 euroa. Tukipäätöksessä on ilmoitettu, jos kyseessä on de minimis -tuki. Lisätietoa: https://tem.fi/vahamerkityksinen-tuki-eli-de-minimis-tuki

• Yksinyrittäjäavustusta myönnetään yrittäjäkohtaisesti. Mikäli yksinyrittäjällä on useita yrityksiä, joissa hän työskentelee, avustusta myönnetään sille yritykselle, jossa yrittäjä työskentelee päätoimisesti. Yrityksessä saattaa olla useita yrittäjäasemassa olevia henkilöitä, jotka eivät siis ole palkansaajan asemassa (työsuhteessa), mutta ei välttämättä yhtään työsuhteista henkilöä.

• Mikäli yksinyrittäjällä on sivu- tai liitännäiselinkeino, tulkitaan se sivutoimiseksi yksinyrittäjyydeksi, mikä ei oikeuta avustukseen.

 

Yleistä tietoa hakemisprosessista

Yksinyrittäjä hakee avustusta kirjallisesti kotikunnastaan (YTJ-rekisterin mukainen kotikunta). Yksinyrittäjän avustuksessa kyse on 2 000 euron suuruisesta kertakorvauksesta yksinyrittäjän laskennallisiin, yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin, kuten yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannukset sekä kirjanpito- ja muut toimistomenot. Kertakorvausta myönnettäessä yritystoiminnasta aiheutuneena kustannuksena ei pidetä yrittäjän itselleen nostamaa palkkaa. Korvausta ei siten katsota yrittäjän yrityksestä saamaksi tuloksi. Osin tämän korvauksen avulla yksinyrittäjän on tarkoitus selviytyä koronavirusepidemian aiheuttamasta haastavasta taloustilanteesta. Kertakorvaus voidaan myöntää 16.3.2020 alkaen syntyneisiin kustannuksiin ja avustuksen viimeinen hakupäivä on 30.9.2020. Kyse on laskennallisesta summasta, eikä avustuksen saajalla ole velvollisuutta esittää avustusta hakiessa tai jälkikäteen tositteita kustannusten syntymisestä.

Niiden tilanteiden varalle, että hakija on ilmoittanut virheellistä tietoa, kunnan ja hakijan välisessä sopimuksessa sovitaan, että avustuksensaajan tulee viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa avustus, ja että väärinkäyttötapauksissa kunta voi vaatia maksetun avustuksen palautettavaksi.
Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.

Tähän avustukseen sisältyy de minimis -tukea 2000 euroa. Komission asetuksen (EU) N:o 1407/2013 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen (Euroopan unionin virallinen lehti L 352, 24.12.2013) perusteella julkista tukea voidaan yritykselle myöntää de minimis -tukena enintään 200 000 euroa (Maanteiden tavarankuljetuspalveluja tarjoaville yrityksille tuen määrä on enintään100 000 euroa) kuluvan verovuoden ja kahden sitä edeltäneen verovuoden muodostaman jakson aikana. Deminimis -tukien enimmäismäärään lasketaan avustuksen saajan de minimis -tukien lisäksi myös ne Suomessa myönnetyt de minimis -tuet, jotka on myönnetty saman konsernin muille suomalaisille yrityksille tai muille sellaisille suomalaisille yrityksille, joilla on avustuksen saajayhtiöön muu komission asetuksen (EU) N:o1407/2013 artiklan 2 kohdan 2 mukainen sidos. Avustuksen saaja vastaa siitä, että eri tahojen (mm. ministeriöt, ministeriöiden alaiset viranomaiset, Business Finland, Finnvera Oyj, kunnat, maakuntien liitot) myöntämien de minimis -tukien yhteismäärä ei ylitä tätä määrää. Avustuksen saaja on velvollinen ilmoittamaan kunnalle kaikkien itse saamiensa sekä muiden edellä tarkoitettujen läheisyhtiöiden saamien de minimis -tukien määrät ja myöntöajankohdat.

Jaa

Lue myös

Palvelualueemme on muuttunut 1.1.2024 - palvelemme alueella Hanko, Inkoo, Raasepori - lisätiedot